-
NUPPU on aivan uudenlainen keinuhevonen. Sen leikittelevä ja pehmeän abstrakti muotokieli mahdollistaa tuotteen käyttämisen myös toisin päin, jolloin sitä voi käyttää muihinkin tarkoituksiin. Kun NUPPU käännetään ympäri, se muuntautuu keinuhevosesta pienten lasten pöydäksi ja penkiksi, tai suloiseksi yöpöydäksi.
Keinuhevosena NUPPU kasvattaa erityisesti lasten itseluottamusta ja rohkeutta, sekä kehittää kehon hallintaa keinumisliikkeen tuottamisen ja nopeuden säätelyn kautta. Ajan ja toistojen myötä lapsi oppii hallitsemaan edestakaisen keinumisliikkeen kehollaan, ja pystyy omia rajojaan kokeilemalla tutkimaan, kuinka kovat vauhdit uskaltautuu ottamaan. Kun on aika siirtyä rauhallisempien leikkien pariin, keinuhevosen saa käännettyä helposti ympäri pieneksi työpisteeksi, joka on oivallinen erilaisten tarkkaavaisuutta vaativien aktiviteettien tekemiseen, kuten muovailuvahan muovailuun, palapelien kokoamiseen tai kirjojen tutkimiseen. Tilankäytön ja tuotteen pitkäikäisyyden maksimoimiseksi tuotteen toinen puoli on suunniteltu siten, että se toimii työpisteen lisäksi myös käytännöllisenä lasten yöpöytänä.
NUPPU keinuhevonen on valmistettu kestävästi tuotetusta korkealaatuisesta koivuvanerista EU:n alueella. Sitä on saatavilla koivun värisenä sekä valkoiseksi maalattuna.Tuotenumero1444036 MateriaaliKoivu ja haapa Ikäsuositus1-3 vuotiaat Takuu24 kk VäriKOIVU Koko75 x 50.8 x 40cm Avainsanatiso keinuhevonen, keinuhevonen, keinuhevonen puinen, keinuhevonen puu, keinuhevoset, klassinen keinuhevonen, lasten keinuhevonen, lasten keinuhevoset, lasten puinen keinuhevonen, puinen keinuhevonen, puu keinuhevonen, valkoinen keinuhevonen
| Size | 75 x 50.8 x 40cm |
|---|---|
| Color | KOIVU |
Be the first to review “NUPPU keinuhevonen” Peruuta vastaus
Related products
Sale!
Kalusteet
Kattovalaisimet
€172.96
Kalusteet
€144.44
Huonetuoksut & Tuoksukynttilät
€53.43
Sale!
Sale!
Kalusteet
Sale!
Huonetuoksut & Tuoksukynttilät
€10.29
Sale!
Kalusteet
Sale!
Kalusteet
Kattovalaisimet
€174.80
Kalusteet
€180.32
€76.36
€138.92
Sale!
Sale!
Kalusteet



































Reviews
There are no reviews yet.